Taksikilpailutuksessa painoivat ympäristöasiat

Kesällä 2018 Suomen vilkkaimmalla taksitolpalla, Helsinki-Vantaan lentoasemalla, alkoi uusi aika. Taksilain muutoksen myötä jonoon pääsivät muutkin kuin vantaalaiset autot. Finavia päätti kilpailuttaa palveluntarjoajat kolmelle taksikaistalle. Neljäs jäi muiden käyttöön.

Hanselin asiantuntijat Ilkka Sihvola ja Kirsi Kunnas-Leinonen auttoivat Finaviaa kilpailutuksen suunnittelussa ja läpiviennissä. Vuosittain kyytejä lähtee kentältä noin miljoona, ja kyseessä oli yli 100 miljoonan euron hankinta.

”Yhteistyö sujui hienosti Hanselin kanssa. Projekti oli hyvin hallittu kokonaisuus ja kilpailutus ammattitaitoisesti toteutettu. Meille esiteltiin paljon mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja projektin toteutuksesta ja kilpailutus onnistui hyvin”, kertoo johtaja Jukka Isomäki Finaviasta.

Kilpailutuksessa asetettiin kattohinnat sekä kiinteä hinta reitille lentoasema-Helsingin keskusta. Asiakkaalta perittävän maksimihinnan ohella yhdeksi ratkaisevaksi tekijäksi muodostuivat autojen vähäpäästöisyydestä sekä sähköautoista annetut lisäpisteet.

”Helsinki-Vantaa on ollut hiilineutraali kesästä 2017 ja tavoitteena on, että loput Finavian lentoasemista saadaan hiilineutraaleiksi tänä vuonna. Ympäristötyössämme asetamme riman korkealle, ja lentoasemilla toimivilla kumppaneillamme, kuten taksiyrittäjillä, on merkittävä rooli päästöjen vähentämisessä ja tavoitteeseen pääsyssä”, Jukka Isomäki perustelee.

Heti muutoksen jälkeen uusi järjestely aiheutti hämmennystä asiakkaissa ja vilkasta keskustelua mediassa. Vuoden loppupuolisko kuitenkin osoitti, että taksitoiminta saadaan muuttuneellakin mallilla toimimaan jouhevasti, ja Helsinki-Vantaalta lähteneiden kyytien määrä jopa kasvoi verrattuna aikaisempiin vuosiin.

”Malli on toiminut suunnitelmien mukaan ja saavutimme kilpailutukselle asetetut tavoitteet. Kokonaisuutena taksilakiuudistus saattaa vielä herättää kysymyksiä asiakkaissa, jotka käyttävät taksipalveluja harvoin, mutta tietoisuus kasvaa jatkuvasti”, Jukka Isomäki sanoo.