Automaatio ja tekoäly tulevat hankintoihin

Hansel toimii aktiivisesti valtion tekoälyhyödyntämisen yhteistyöryhmässä ja suunnittelee myös oman toimintansa kehittämisessä automaation käyttöönottoa.

Valtion palvelukeskus Palkeet on ollut vuonna 2018 Valtionhallinnon AI-verkoston pääohjaaja. Hansel on ollut mukana yhteistyöryhmässä erityisesti hankintanäkökulmasta. Verkostolla on ollut useita tapaamisia, joiden aiheena on ollut POC (Proof of Concept) -⁠hankkeiden tila ja käytännön sovellusesimerkit. Kiinnostavia esittelyjä pidettiin muun muassa KELAn, Verohallinnon sekä OP-ryhmän luona. Tekoälyn hyödyntämisen etiikka ja suomen kielen käyttöön liittyvä problematiikka ovat verkoston toiminnan painopisteinä vuonna 2019.

Eräs yhteistyöprojekti, jossa olemme mukana, on nimeltään Konsernipalveluiden yhteinen palvelupiste. Projektissa määritetään, onko valtion palvelutoimittajien keskitetylle, yhteiselle palvelupisteelle aitoa tarvetta. Tarveselvitys on valmis vuoden 2019 alkupuoliskolla. Toteutustapa selvitetään myöhemmin, jos tarpeen olemassaolo todetaan. Robotisaation hyödyntäminen on yksi mahdollinen vaihtoehto. Etenemisestä sovitaan erikseen valtion palvelutuottajien yhteistyöryhmässä.

Omassa toiminnassaan Hansel on vuoden 2018 aikana selvittänyt asiakastukiprosessin automatisoinnin edellytyksiä ja mahdollisuuksia. Painopisteenä oli selvittää automatisaatiopotentiaalin hyödyt asiakaspalvelussamme, sekä MinikisaPlus-palvelun tai koko palveluprosessin tarjoamista asiakkaillemme nykyistä rationaalisemmin ja tehokkaammin, modernien ohjelmistoratkaisujen avulla. Lopputuloksena syntyi tiekartta, jonka avulla aloitamme ensimmäiset automaation soveltamisen kokeilut palveluissamme vuonna 2019.