Selvitimme vastuullisuuden auditointia

Selvitämme kilpailutusvaiheessa laajasti vastuullisuuteen liittyviä asioita ja asetamme niitä koskevia vaatimuksia. Haasteena on kuitenkin sopimuskauden aikainen vaatimusten toteutumisen valvonta, erityisesti kun kyseessä on ympäristövastuu ja sosiaalinen vastuu. Taloudellisen vastuun seurannan olemme automatisoineet sopimuskaudella.

Vuoden 2018 aikana teimme selvitystyötä vastuullisuusauditointien toteuttamiseen liittyen. Kävimme aiemmin tutustumassa ruotsalaisten kollegoiden tapaan toteuttaa vastuullisuusauditointeja ulkoistamalla toiminto yksityisen sektorin toimijoille. Selvitystyömme tarkoituksena oli selvittää tällaisten toimijoiden olemassaoloa Suomessa, ja heidän osaamistaan vastuullisuusauditointien saralla.

Suomesta löytyy useita tahoja, joilla on kokemusta vastuullisuus­­auditointien tekemisestä.

Selvitystyön tulokset olivat rohkaisevia. Suomesta löytyy useita tahoja, joilla on kokemusta vastuullisuusauditointien tekemisestä, ja joilla on myös useita varmennuksiin liittyviä sertifikaatteja. Osa yrityksistä on kotimaisia, osa taas ulkomaisten organisaatioiden suomalaisia tytäryrityksiä. Monilla yrityksillä on laajat verkostot, joiden avulla myös toimitusketjujen auditointi niin sanotuissa riskimaissa onnistuu.

Alan toimijat suhtautuivat positiivisesti Hanselin kyselyyn, ja muutamalta taholta saimme vahvaa rohkaisua sen suhteen, että myös julkisen sektorin toivottiin alkavan tehdä vastuullisuusauditointeja. Käsityksemme mukaan Suomessa vastuullisuusauditointeja teettävät ennen kaikkea suuret kansainväliset, yksityisen sektorin yritykset.

Hansel otti vuonna 2017 ensimmäisissä kilpailutuksissa käyttöön sopimustoimittajien laajan Code of Conduct -⁠vaatimusmäärittelyn, jossa mahdollistetaan myös vastuullisuusauditointien tekeminen. Lisäksi sopimusehdoissa mahdollistetaan auditointitulosten jakaminen muiden EU-alueella toimivien yhteishankintayksiköiden kanssa. Tavoitteenamme on vuoden 2019 aikana käynnistää ensimmäinen vastuullisuusauditointipilotti.