Uusia osaajia huippuammattilaisten joukkoomme

Vuonna 2018 Hanseliin tuli 12 uutta työntekijää. Yleisimpiä titteleitämme ovat kilpailuttamiskonsultti ja kategoriapäällikkö, mutta meillä on myös monen muun alan asiantuntijoita. Jussi Ratsula tuli lakimieheksi huhtikuussa sekä Anne Sores kehittämispäälliköksi ja Tiina Luoma palvelupäälliköksi elokuussa. Kaikkia tulijoita yhdisti kiinnostus siihen, miten asioita hoidetaan Suomen suurimmassa hankintayksikössä.

Ensimmäisien kuukausien kokemusten perusteella Anne, Jussi ja Tiina toteavat yhdestä suusta, että parasta omassa työssä on työskentely laajan verkoston kanssa. He kaikki ovat tiiviisti tekemisissä niin muiden hanselilaisten kuin asiakkaidenkin kanssa. Tiinan roolissa Hilma-projektin omistajana korostuu myös toimittaja- ja sidosryhmäyhteistyön merkitys.

Rima korkealla

IT-projekteja jo pitkään tehneelle Tiinalle Hanselin digitaaliset palvelut -tiimin jäsenet olivat tuttuja jo ajalta, jolloin hän teki heidän kanssaan yhteistyötä Energiaviraston dynaamiseen hankintajärjestelmään ja Hanki-palveluun liittyen.

”Meillä on todella huipputiimi, ja omaa työtään saa toteuttaa hyvin vapaasti”, Tiina iloitsee.

Häntä veti Hanseliin mahdollisuus olla mukana laajasti tunnetun Hilma-järjestelmän vaativassa uudistusprojektissa sekä lupaus uusimpien teknologioiden hyödyntämisestä.

Myös Anne kiittää omasta talosta löytyvän osaamisen tasoa.

”Oli kysymys miten vaikea tahansa, sparrausapua saa aina. Tämä on minulle intohimoisena hankintojen kehittäjänä todella hieno juttu.”

Annella riittää intoa työskennellä asiakkaiden apuna haasteellisissakin projekteissa, ja työn suola onkin juuri erilaisten ihmisten kohtaaminen päivittäin.

Mielekästä tekemistä

Koko uransa julkisten hankintojen parissa työskennellyt Jussi toteaa, että tekemisen taso on Hanselissa juuri niin korkea kuin hän odottikin. Hän on työskennellyt asiakkaille toteutettavien erilliskisojen parissa.

”Täällä on avoin tekemisen meininki ja paljon hyviä, valmiiksi mietittyjä materiaaleja ja toimintamalleja, joita voi omassa työssään hyödyntää”, Jussi sanoo.

Kaikki kolme aloittelevat vuotta 2019 innostuneina. Anne pääsee toden teolla käärimään hihat, kun muun muassa hankintatoimi palveluna -tuotteen myynti pienemmille virastoille alkaa. Jussi laajentaa työnkuvaansa yhteishankintakilpailutusten puolelle, ja Tiina on päässyt aloittamaan Hilma-palvelun kehittämisen koodaajatiimin kanssa ketterällä Scrum-menetelmällä.

Hanselissa viihdytään
Syksyllä 2018 toteutetun kyselyn tulokset osoittivat selkeää parannusta työviihtyvyydessä.